Ystäväni kertoi, ettei hän kykenisi tekemään sellaista työtä, johon minulla on oikein hinku. Eli keskustelemaan vuorovaikutuksesta, käyttäytymisestä sekä nostamaan esiin epäkohtia ja haasteita niissä. Nämä tilanteet ovat hänen mielestään kiusallisia.
En ole ajatellut asiaa tuosta vinkkelistä. Mietin ennemminkin kokonaisuuksia ja työhyvinvointia ja sen edellyttämiä toimenpiteitä, jotka vaan on tehtävä. Ei ole vaihtoehtoja. Mielestäni puuttumalla epäasialliseen tai vastuuttomaan käytökseen kannetaan huolta koko yhteisön työhyvinvoinnista ja ilmapiiristä. Sallimalla yhdelle työntekijälle erivapauksia vaikkapa käyttäytymisen suhteen, muut jäävät vaille huomiota ja se on vastuutonta käyttäytymistä esihenkilöltä.
Eihän se millään muotoa kivaa ole ottaa puheeksi asiaton käytös aikuisen ihmisen kanssa. Mutta vielä siinä vaiheessa se ei ylitä minulla kiusallisuuden rajaa. Kiusalliseksi tilanne menee sitten jos keskustelun edetessä minulle alkaa kertyä myötähäpeän tunteita.
Kiusallisuus sinänsä on mielenkiintoinen juttu. Ihan kotioloista tiedän, että kiusallisuuden raja ylittyy eri ihmisillä hyvin eri asioista. Minä saatan tulkita tilanteen huvittavaksi ja hauskaksi, mutta puolisoni mielestä se on kiusallista. Olen myös todennut, että toleranssia kiusallisuuden(kin) suhteen voi kasvattaa :D!