Työyhteisösovittelussa on muutama vaihe:
- alkuinfo
- erilliskeskustelut
- yhteiskeskustelu sekä
- seurantatapaaminen
Näiden lisäksi voi olla keskusteluita eri kokoonpanoilla tai saattaa olla, että yhteiskeskusteluita tarvitaan useampia. Jokainen vaihe kuitenkin perustuu keskustelulle ja kuuntelemiselle. Sovittelijan tehtävä on luotsata keskustelua ja kuunnella, tottakai!
Erilliskeskustelussa on usein silmin havaittavissa ihmisen olotilan helpottuminen. Hartiat laskevat ja henkilö on rauhallinen. Silloin paikalla on vain tämä yksi henkilö sovittelijan kanssa ja hän voi vapautuneesti kertoa oman kokemuksensa tapahtuneesta. Erilliskeskustelussa ei tarvitse huomioida muita pohtimalla, että kuinka nyt sanani asetan, etten loukkaa ketään tai rohkenenko sanoa ääneen oman mielipiteeni. Voi ottaa sen hetken pelkästään itselleen hyvillä mielin. Olla starana! Juttutuokio koetaan usein vapauttavana kokemuksena.
Työyhteisösovittelussa käsitellään asioita, jotka valtaosa ihmisistä kokee vähän inhottaviksi. Sovittelussa puhutaan tunteista ja ne myös näkyvät. Ja se on erittäin ookoo. Usein itkettää, sillä käsiteltävät asiat nostavat pintaan ikäviä kokemuksia, loukkantumisen tunteita tai suuria pettymyksiä. Meistä osa myös itkee herkästi, ilosta ja surusta, eikä sitä tarvitse jännittää tai hävetä myöskään sovitteluprosessissa. Minulla on aina nenäliinoja mukana!
Joskus keskustelun käynnistyminen vaatii pientä avustusta, mutta yleensä juttua alkaa tulla vastaamalla kannustukseen ”Kerro, mitä on tapahtunut.” Välillä on henkilöitä, ketkä eivät haluaisi puhua aiheesta tai jättävät mainitsematta omasta osuudestaan. Vaikeneminen ei kuitenkaan ole fiksu ratkaisu (silloinkaan), sillä yleensä asiat tuppaavat tulemaan julki sitten yhteisessä keskustelussa. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin juttelevat mielellään ja avoimesti.
Usein henkilö tekee oivalluksia puhuessaan ääneen kokemuksiaan. Se on mielenkiintoista. Joskus oivallus voi olla pikkiriikkinen yksityiskohta, mutta välillä koko kuvion ratkaiseva ymmärrys.
Pelkästään se, että sovittelija kuuntelee ja on kiinnostunut hänen kokemuksesta ja mielipiteistään tapahtuneesta, on jonkun mielestä huikea juttu. Se on tosi surullista, mutta kertoo siitä, että tasavertaisen ja kaikkia kunnioittavan toimintakulttuurin eteen on vielä tekemistä. Kannustan kovasti tällaisia ihmisiä kertomaan ajatuksensa ja kokemuksensa myös seuraavassa vaiheessa eli yhteiskeskustelussa. Pidän tärkeänä työssäni osoittaa, että jokaisen kokemus on samanvertainen ja merkityksellinen.