Kuulen usein työyhteisösovitteluprosessin aikana työntekijän kanssa kahden kesken käytävän keskustelun loppupuolella, että häntä jännittää prosessissa seuraavaksi tuleva yhteiskeskustelu. Näin on riippumatta roolista, missä työntekijä sovitteluun osallistuu. Sovittelija ei nosta esiin kahdenkeskisissä keskusteluissa kuulemiaan asioita, vaan osallistujat itse puhuvat sen, minkä haluavat ja kokevat tarpeelliseksi. Sovittelijan tehtävänä on fasilitoida keskustelua ja huolehtia, että kaikilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua. On tärkeää, että konfliktin omistajuus säilyy osallistujilla eikä sovittelija omi sitä itselleen ottamalla esiin asioita tai näkökulmiaan. Sovittelijan on koko prosessin säilyttävä konfliktista ulkopuolisena toimijana.
Yhteisessä keskustelussa jokaisella osallistujalla on tilaisuus kertoa oma mielipiteensä tapahtumien kulusta ja sen aiheuttamista tunteista. Jokainen vuorollaan puhuu, mutta mikä tärkeämpää, myös kuuntelee, mitä työkaveri puhuu. Keskustelun aikana on tarkoitus löytyä ymmärrys toista ihmistä, hänen tunteitaan ja tarpeitaan kohtaan. Hämmästyttävää on, että kerta toisensa jälkeen osapuolet tajuavat, että heillä on aikalailla samanlaiset tarpeet tunteiden taustalla, mutta toimintatavoissa on voinut olla eroavaisuuksia.
Yhteisessä keskustelussa on tärkeää käyttää asiallista kieltä eikä toista loukata tai satuteta, sillä jokainen puhuu omasta vinkkelistään eikä toisen puolesta. Aivan, kuten työelämässä muutoinkin. Tämä lisää psykologista turvallisuutta muutoin niin jännittävään hetkeen. Keskustelussa on nostettava esiin kaikki asiat, jotka jollain tavalla vaikuttavat työskentelyyn. Ei ole reilua jättää jotain mainitsematta yhteiskeskustelussa, mutta ottaa se sitten esiin eri porukassa myöhemmin.
Joskus hyvään lopputulokseen pääseminen edellyttää useamman yhteiskeskustelun käymistä. Tai voi olla tarpeen käydä parin tai muutaman osallistujan kesken juttutuokio ennen kaikkien yhteistä keskustelua. Erilaiset variaatiot tukevat sovun syntymistä ja mahdollistavat sopuisamman ja sujuvamman tulevaisuuden työpaikalle.
Kun keskustelu alkaa vähitellen tyrehtyä eikä uusia näkökulmia enää nouse esiin, on aika siirtyä prosessissa eteenpäin eli ryhtyä keskustelemaan sovittelusopimuksesta. Sopimus on kirjallinen, yhdessä laadittu paperi, jossa on tavoitteet, menettelytavat tai pelisäännöt, joihin jokainen työyhteisön jäsen sitoutuu allekirjoituksellaan.
Yhteiskeskusteluun mahtuu paljon tunteita. Kaikkia jännittää, osaa itkettää, välillä naurattaa tai turhauttaa. Yhteistä kuitenkin on, että pysähtyessä aidosti kuuntelemaan, mitä työkaveri puhuu miettimättä, mitä itse siihen vastaisi, löytyy ymmärrys. <3