Vaikeneminen ei ratkaise!

– työyhteisösovittelu tukena epävarmoina aikoina Suomen taloudellinen tilanne on tällä hetkellä monelle työpaikalle raskas. Sopeuttamistoimet, YT-neuvottelut ja epävarmuus tulevasta luovat ilmapiirin, jossa moni työntekijä kokee, ettei ole turvallista puhua työpaikan ongelmista. Pelko irtisanomisista tai leimautumisesta hankalaksi työntekijäksi voi johtaa vaikenemiseen – mutta hiljaisuus ei poista ongelmia. Se vain siirtää ne eteenpäin, kasvattaen työhyvinvoinnin korjausvelkaa. Näen […]
Sovitteluprosessin kuumottavin vaihe: yhteiskeskustelu

Työhteisösovittelu koostuu eri vaiheista; alkuinfo, erillis- eli yksilökeskustelut sovittelijan kanssa ja yhteiskeskustelu, johon osallistuvat kaikki millään tavoin konfliktista tai ilmapiirihaasteista osallisena olleet. Yhteiskeskustelu koetaan yleensä kaikista kuumottavimmaksi.
”Kerrankin joku kuunteli”

Yleisin kommentti, jonka kuulen keskustelun päätteeksi taitaa sitten olla, että ”Olipa huojentavaa!” tai että, ”Helpotti tosi paljon.”
Puhetta kentälle! -työpaikan vuorovaikutuskulttuuri

Tuo urheilukentiltä tuttu kehotus toimii myös työelämässä. Kiertäessäni erilaisissa työyhteisöissä olen tehnyt havaintoja myös hyvin kirjavista vuorovaikutuskulttuureista. Ja hämmästyttää, että kaikkeen sitä ihmiset suostuvat… Tämä teema on aina kiinnostanut ja olenkin jälleen kertaillut vuorovaikutuksen saloja, sillä minulta tilattiin työpaja, jossa yksi käsiteltävä teema oli työyhteisön vuorovaikutuskulttuuri. Vuorovaikutuksella ja kommunikoinnilla on vahva vaikutus työhyvinvointiin. Työntekijät ovat […]
Missä tilanteessa työyhteisösovittelua tarvitaan?

Usealle työyhteisösovittelu on vielä tuntematon käsite. Ja vaikka olisi vähän käryllä, mitä se tarkoittaa, on epäselvää, että minkälaisissa tilanteissa sitä voidaan hyödyntää.
Jännä työyhteisön yhteiskeskustelu

Yhteiskeskusteluun mahtuu paljon tunteita. Kaikkia jännittää, osaa itkettää, välillä naurattaa tai turhauttaa.
Tittelinkipeä?

Tykkäätkö tehtävänimikkeestäsi? Oletko itse päättänyt siitä? Vai tuliko annettuna homman myötä eikä asiasta ole koskaan sen koommin puhuttu? Mulla on ollut urani aikana kahdesti tehtävänimike, jonka kanssa en tullut juttuun. Toinen oli mies-päätteinen ja toinen ei kuvannut lainkaan tekemääni työtä. Otin kummassakin työpaikassa asian esiin esihenkilön kanssa ja mies-päätteisestä nimikkeestä pääsin pitkällisen väännön jälkeen eroon. […]
Oma juttutuokio sovittelijan kanssa

Erilliskeskustelussa on usein silmin havaittavissa ihmisen olotilan helpottuminen. Silloin paikalla on vain tämä yksi henkilö sovittelijan kanssa ja hän voi vapautuneesti kertoa oman kokemuksensa tapahtuneesta.
Mitä työyhteisösovittelu oikein on ja mitä prosessissa tapahtuu?

Työyhteisösovittelu käynnistyy yleensä työntekijöiden välisen konfliktin vuoksi. Usein käy niin, että tuo mitätön heitto vaikka pikkujouluissa monta vuotta sitten, jää kaihertamaan toisen osapuolen mieltä ja lopulta se vaivaa niin pahasti, että se vaikuttaa koko tiimin työskentelyyn. Välttämättä kukaan muu kuin tämä yksi pitkämuistinen henkilö ei tiedä syytä, että mikä työyhteisössä oikein on vialla. Se saattaa […]
